välikevennys

Seuraava teksti on kirjoitettu junassa hämäränä elokuisena yönä.

Istun laina-auton nahkapenkillä ja katson ratin ylitse tien reunassa olevaa poikajoukkoa. Toisiaan vilkaisten kolme poikaa kipaisevat tien yli, mutta yksi pojista jää paikalleen katsomaan muiden perään. Hetken arvottuaan poika pyrähtää muiden perään rikkoen myös lakia muiden mukana.

Jokainen meistä kokee hetken, jolloin jäämme arvioimaan oikeaa ja väärää. Ehkä kyseenalaistamme jopa lakia tai vanhempiemme neuvoja. Se miten päätämme tuossa hetkessä, voi seurata jopa loppu elämämme kummitellen takaraivossa. Itsekkin olen usein pysähtynyt miettimään, miksi käyttäydyn ja ajattelen miten ajattelen. Mikä saa minut noudattamaan mieluummin omaa käsitystäni oikeasta ja väärästä, kuin noudattamaan muiden käsitystä ja muiden laatimia lakeja? En usko kyseessä olevan ainakaan kasvatus, sillä vanhempani ovat konservatiivisia ja lainkuuliaisia. Tämä tulee esille usein keskustellessani heidän kanssa, hieman varovasti ja myötäillen toki, mutta aina kun äitini käyttää perusteluna jollekkin toimintamallilleen sitä, että näin laki sanoo, se on minulle kuin isku vasaralla takaraivoon.

Olen elänyt uskomusteni ja ajatusteni mukaisesti jo useampia vuosia. En muista tarkalleen, minkä ikäisenä aloitin kyseenalaistamaan lakeja, vanhempiani ja koko maailmaa, mutta oletan sen olleen 2000-luvun alussa. Nuorena varhaisteininä olin hukassa. Aina niin kiltti poika, joka oli altis vaikutteille. Ei siis ihme, että jo ensimmäinen kuuntelukerta Avaimen Punainen Tiili -levyä oli minulle todella voimakas ja vaikuttava kokemus. Levy jäi elämään sisälleni ja löysin jatkuvasti jotain uutta lyriikoista, joissa kyseenalaistettiin se, minkä mukaan olin elänyt ja se, minkä olemasta en edes silloin tiennyt. Samoihin aikoihin aloin kuuntelemaan Yhdysvaltalaista rap-musiikkia, joka ihannoi päihteitä, haukkui poliiseja ja kertoi tarinoita elämästä lähiöissä. Silloin huomasin itsekkin eläväni lähiössä ja aloin tuntea ylpeyttä siitä, mitä näin ympärilläni. Kaikki ei toki ole muuttunut noista ajoista, olen edelleen ylpeä juuristani lähiöissä, edelleen kuuntelen silloin tällöin Avaimen levyä, kuten myös herran uudempaa tuotantoa.

Noista ajoista olen rauhoittunut paljon ja voisi jopa sanoa, että olen löytänyt oman tieni. Se ei ole kultainen keskitie, eikä se varmasti tyydytä suurinta osaa, mutta se on minun tieni. Elän, miten uskon. Uskon hyvään, jota yritän toteuttaa eteen päin. Uskon hyvään, jota jotkut pitävät harhaluulona ja yltiöpositiivisena hippeilynä. Uskon hyvään, rakkauteen ja rauhaan. Uskon hyvään ja se on usko, joka pitää minut liikkeessä. Uskon hyvään, en lakiin tai muiden uskomuksiin oikeasta ja väärästä.

Silloin tällöin kysyn itseltäni, miksi muut eivät voi tehdä niin kuin minä. Miksi ihmiset sotivat, vaikka tuskin kukaan uskoo sotien olevan hyväksi itselleen tai toisille? Miksi tehdä väärää, vaikka sen seuraukset tiedetään? Eikö ihminen olekkaan hyvä? Maailmassa on paljon kieroutumia, jotka johtuvat jo kauan sitten muodostuneista kulttuurieroista, ihmisten vallan himosta ja erimielisyyksistä. Vai johtuuko kaikki siitä, että ihminen on pohjimmiltaan paha? Voisiko joku tehdä tutkimuksen, aiheena ihmisen hyvyys. Ihmisissä on eroja, mutta olemmeko kaikki pohjimmiltamme samaa pataa. Onko jokainen ihminen perimmäisesti hyvä? Kysymys, johon olen monesti miettinyt vastausta, vaikka tiedän vastauksen vahingollisuuden omalle mielenrauhalleni.